Joskues mietin, olisinpa uskaltanut kokeilla joogaa nuorempana, se olisi tehnyt minulle hyvää. Olisin oppinut ymmärtämään kehoani ja harjoittamaan mieltäni jo silloin. Keski-ikäisenä jäykkäkoipenakin voi silti aloittaa, ja olen iloinen, että uskalsin.
Olen hurahtanut joogaan siksi, että se on keskittymis- ja voimaharjoitus, ja kaupan päälle myös liikkuvuus- ja koordinaatioharjoitus. En olisi ikinä uskonut, että voimaharjoitus voi olla näin mielekästä ja monipuolista. Liikesarjojen tekemiseen pitää keskittyä, ja ne vaativat voimaa. En ollut voimakas kun aloitin, mutta nyt olen voimakkaampi ja ennen kaikkea uskallan yrittää käyttää voimaa.
Jooga ei ole vain voimaharjoittelua. Minulle joogan haaste ja opetus on opetella sekä sietämään että työstämään omia rajoitteitani. Minulla ne ovat kireät takareidet ja lonkat, mutta myös epäonnistumisen pelko. Vaikeus on siinä, ettei aina tiedä, antaako juuri nyt olla vai puskeako vielä vähän? Kuten elämässä yleensäkin: olen sellainen kuin olen, mutta ainahan voi yrittää kehittyä.
Kun aloitin astangajoogan kaksi vuotta sitten, harrastin kesällä lenkkeilyä ja talvella hiihtoa. Mihinkään akrobaattisiin tai koreografisiin liikuntaharrastuksiin en ollut aiemmin ryhtynyt, ellei puolen vuoden flamencoa ja taijita lasketa. Ajattelin, etten tällä kropalla kykene. Tällaiset ajatukset tulevat todella kaukaa, aina ala-asteen liikuntatunneilta asti, jolloin en oivaltanut opettajan ohjeita, en osannut kääntää niitä kehoni toiminnaksi ja toisaalta en uskaltanut edes yrittää, jos vain voin sen välttää, epäonnistumisen.
Mutta nyt käyn astangajoogassa, sillä halusin saada kroppani haltuun. Alaselän kivut ja iskias olivat viimeinen tikki siihen, että vältin ottamasta ruumiillisia riskejä kipua pelätessäni, mikä vain pahensi tilannetta. Ymmärsin, että välttääkseni kipua minun on kehitettävä lihaksia ja liikkuvuutta.
Ja tällä tiellä, joogamatkalla olen. Selkäkivut ovat vähentyneet selvästi ja nautin siitä tunteesta, että olen voimakkaampi. Olen oppinut ymmärtämään kehoani ja luottamaan siihen vähän enemmän. Ja olen tuntenut iloa onnistuessani, kärsimättömyyttä ja noloutta epäonnistuessani, mutta olen kestänyt nekin tunteet enkä ole antanut periksi. Minulle tärkeintä joogassa on ollut oppia vähän enemmän hyväksymään itseni ja olemaan itsestäni ylpeä. Vertailu muihin on inhimillistä ja aina läsnä, mutta se on hyödytöntä. Kaikilla on kireytensä ja vammansa, polvet, olkapäät, hartiat tai mitä tahansa. Kehoni on minun, joogaan itseäni varten.