Millaisia lapsuus- ja teinivuodet olivat? Millaisia suvun suhteet? Viime aikoina olen tehnyt aikamatkoja menneeseen. Ensin löysin vanhan teinipäiväkirjani, ja aloin miettiä, mitä tulkintoja menneestä itsestäni olen tehnyt. Sitten osallistuin sukuhautajaisiin ja tajusin, että suku on lähempänä kuin luulenkaan. Miten omaa ja toistemme elämää nyt ja jälkikäteen tulkitsemmekaan ja kuinka totta tulkinnat ovat?
Muistatko läheisesi oikein?
Äidin kellarista löysin yllättäen nipun isäni koulupiirustuksia ja -vihkoja. En ollut koskaan aiemmin nähnyt niitä, mutta tunnistin kyllä niistä hänen kädenjälkensä. Isä piti piirtämisestä aikuisenakin.
Piirustusten katsominen tuntui oudolta ja läheiseltä. Minulla on monia lämpimiä muistoja isästäni ja hän on mielessäni usein. Uskon, että muistan hänet oikein, vaikka on paljon kysymyksiä, joihin en koskaan saa vastausta. En osannut niitä kysyä silloin kuin olisin voinut, se tuntuu surulliselta. Ehkä hän niitä yritti minulle kertoakin, mutten osannut kuunnella. Siinä ehkä kiteytyvät tunteet, kun nyt ajattelen isääni, lämpö ja suru.
Samaa mietin eilen sukulaiseni hautajaisissa kuunnellessani papin puhetta ja läheisten muistoja. Jokaisessa on monta puolta, monta roolia ja monta elämänvaihetta, ja tunteeko kukaan ketään läpikotaisin. Jäämme toisille jossain määrin mysteereiksi.
Voiko muistoja muuttaa?
Toinen erikoinen hetki oli lukea vuosikymmenten jälkeen omaa päiväkirjaa teinivuosilta. Jostain syystä olen muistellut yläastevuosiani vaiheena, joka oli vain ankea alkusoitto hauskoille lukiovuosille. Miksi olen tällä tavalla leimannut nuo vuodet, ihmetyttää minua nyt.
Päiväkirjassa raportoin iloisesti ja yksityiskohtaisesti koulupäivien kulkua, ihastuksia ja hauskoja viikonloppuja parhaan ystäväni kanssa. Harmin aiheista en kirjoita kuin pari kertaa ja niistäkin lyhyesti. Toinen koski sanakoetulosta ja toinen sukukärhämää, jota seuraan sivusta selvästikin aika etäisesti.
Voiko muistoja muuttaa? Mitä muistot ovat, tulkintaa menneestä? Jos se on niin, vastaan kyllä, muistoja voi muuttaa. On tapahtunut hyviä asioita ja on tapahtunut huonoja asioita. Minkä muistojen ja tulkintojen valossa tarkastelen itseäni, toisia, elämää? Millaisena näen itseni? Sitä on hyvä pohtia, sillä on paljon vaikutusta.
Olisi hyvä yrittää muistaa sekä ilot että surut, sillä molemmat ovat totta. Olisiko aika päivittää vanhoja uskomuksia ja katsella mennyttä ja nykyistä itseä vähän eri kanteilta?
Olemme osa sukupolvien tarinaa
Mietin myös, kuinka paljon olemme osa sukujemme tarinaa ja miten menneet elämät vaikuttavat meihin vielä tänäkin päivänä. Halusimme tai emme, muistimmepa niitä tai emme. Olen suuren serkkuparven nuorimpia ja minulla on vain vähän omia muistoja sukutapaamisista.
Keskustelut serkkujen kanssa osoittivat, kuinka samankaltaisia johtopäätöksiä olimme toisistamme tietämättämme suvustamme tehneet tai toistaneet samaa toimintamallia.
Oman suvun historia on niin kiehtova, salaperäinen aihe. Tunnetko sinä sukusi tarinan? Ja miten se näkyy omassa elämässäsi? Mietitkö tällaisia asioita?
