Siilasmaan johtamisopeilla pysyy pää kylmänä myrskyssäkin

Risto Siilasmaan Paranoidi optimisti – Näin johdin Nokiaa murroksessa (Risto Siilasmaa, Catherine Fredman, Tammi 2018) on parhaita lukemiani kirjoja johtamisesta ja myös jännittävä kertomus Nokian muodonmuutoksesta, ihmisistä ja teoista sen takana. Olen usein palannut sen muutamiin oppeihin: kuinka kysyä hyviä kysymyksiä, kuinka listata ja analysoida useita toimintavaihtoehtoja strategiatyössä, kuinka fokusoida perusasioihin, ja kuinka pitää huolta luottamuksesta ja huomioida tunteet.

Kirja on pullollaan inspiroivia ja hyödyllisiä one-linereita, mutta sisältää myös koeteltuja ja hyväksi havaittuja huomioita ja ohjeita johtamiseen. Näihin palaan mielessäni usein.

1. Kysy oikeita kysymyksiä – kysy miksi

Jos haluamme saada hyviä vastauksia, meidän on kysyttävä oikeita kysymyksiä. Strategian tekemiseen ei ole yhtä reseptiä, sanoo myös Siilasmaa, mutta hyvät kysymykset auttavat.

Kysy miksi. Ei riitä, että kerrotaan mitä tehdään tai että näin on nyt tehtävä. Miksi valittu toimintatapa on hyvä? Miksi se riittää?

Sen sijaan että kysyt, “mitä aiot tehdä” tai “mikä on toimintasuunnitelmasi”, kysy “miksi tämä on mielestänne hyvä strategia”.

Pidän myös näistä kysymyksistä: Mitä minun pitäisi muuttaa? Miten voisin muutoksen tehdä? Minkä pitäisi muuttua, jotta sinulla olisi paremmat toimintaedellytykset? Siinäpä mietittävää myös vastaajalle. Mitä vastaisit, jos esimiehesi kysyisi sitä?

2. Pidä huolta perusasioista

Päivittäisessä rumbassa riittää monenkokoisia tehtäviä, joihin on otettava kantaa, hoidettava ja kehitettävä. On kuitenkin muutama asia joihin on ennen muuta panostettava:

  • Henkilöstö
  • Asiakkaat
  • Tuotteet
  • Yrityksen kilpailukyky

Eikä pidä unohtaa seurata kilpailijoiden tekemisiä.

3. Aina on olemassa vaihtoehto

Tiedät varmasti tilanteen, jossa tarjolla olevat vaihtoehdot eivät kumpikaan ensi katsomalta täytä toiveita. Ehkä vaihtoehtoja onkin useampi? Listaa jatkuvasti toimintavaihtoehtoja, epätodennäköisiäkin, analysoi ne huolellisesti ja tee toimintasuunnitelmia niiden toteutumisen varalta.

Kyseessä on skenaariotyöskentely ja vaihtoehtoisten tulevaisuuksien systemaattinen hahmottaminen.

Jos näemme edessämme vain yhden polun, olemme pelkkiä matkustajia. Jos on olemassa vaihtoehtoja, voimme tehdä valintoja. Olemme tilanteen herroja. 

Varaudu riskeihin:

Riskienhallinta ei tarkoita hyppäämistä veteen sokkona, ei riskien välttämistä eikä riskien minimoimista, vaan sitä, että valitaan silmät auki ja analyyttisesti, millaisia riskejä otetaan.

Entä jos strategia tuntuu toistavan vakiintuneita toimintamalleja, miten saada uusia avauksia aikaan?  Future Back -työskentelyssä kuvitellaan kunnianhimoinen tulevaisuuden vaihtoehto ja hahmotellaan askel askeleelta kohti nykyhetkeä, kuinka siihen päästään.

4. Pidä huolta luottamuksesta ja tunteista

Yllätyin, kuinka paljon Siilasmaa nostaa kirjassaan esille luottamuksen ja tunteiden merkitystä. Voisi kuvitella huippuliike-elämän olevan pelkkää loogisten faktojen työstämistä, mutta ei suinkaan. Varsinkin kun ollaan eri mieltä, luottamus on tärkeää.

Perusluottamuksen rakentaminen on tärkeää: luottamus on sekä rasvaa rattaisiin että liima joka pitää kaiken koossa. 

Luottamusta edistää läpinäkyvys jakamalla tietoa ja kehittämällä systemaattista analyysiä. Kun vaihtoehtoja tutkitaan yhdessä, päätösten syyt ja seuraukset ovat näkyvillä.

Tasa-arvo puolestaan merkitsee mm. sitä, että jokaiselle annetaan mahdollisuus tulla kuulluiksi. Oman näkemyksen jakaminen on suorastaan jokaisen pakollinen velvollisuus.

Huonojen uutisten, epäkohtien esille nostamiseen tulee kannustaa, ja negatiivisetkin tunteet pitää huomioida. 


5. Johtaminen on esimerkkinä olemista

Muutos on haastava asia ihmiselle, olipa se toivottu tai epätoivottu, ja toimintakulttuurin muuttaminen on haastavaa sekin. Voimme olla yhtä mieltä muutoksen tarpeesta, mutta kuinka helppoa on tehdä asiat kuten ennenkin ja välttää muutoksen edellyttämä ajattelun vaiva ja epämukavuus.

Mitä esimies voi silloin tehdä? Siilasmaan mukaan johtaminen on esimerkkinä olemista. Jos haluat tietynlaisen kulttuurin ja toimintamallin juurtuvan organisaatioon, se pitää:

a) tunnistaa ja b) suunnitella kuinka päivittäisissä teoissa ja puheissa vaatii ja edellyttää sitä paitsi itseltään, myös muilta. 

Esimerkiksi jos haluamme vastuun ja välittämisen kulttuurin leviävän, kuinka sen teemme? Ainakin tuomalla epäkohdat itse esiin ja korjaamalla niitä. Entä jos haluamme, että toiminta perustuu faktaan? Kysy oikeita kysymyksiä, edellytä perusteltuja vastauksia ja etsi faktoja myös itse.

Pää kylmänä myrskyssäkin

Ja vielä yksi johtamisoppi kirjasta, joka ei ensimmäiseksi tule mieleen, päinvastoin:

Mitä tiukempi paikka, sitä vähemmän kiirehdi.

Ota askel taaksepäin, pysähdy ja tutki tilannetta. Mikä on olennaista tilanteessa juuri nyt? Toimi vasta sitten.

Viisas neuvo. Jos se kelpasi ohjeeksi Nokia-myrskyssä, kelpaa se myös minulle.

Vastaa