Peter Hoeg: Sinun silmiesi kautta

Mitä jos voisimme mennä toisen ihmisen tietoisuuteen? Ja korjata sitä kautta vaikeita traumoja? 

Peter Hoegin Sinun silmiesi kautta (Tammen Keltainen Kirjasto 2019, suom. Sanna Manninen) on tarina kertoja-Peterin, Lisan ja Simonin ystävyydestä lapsena ja siitä, miten he löytävät niin syvän yhteyden, että pystyvät menemään toistensa uniin ja tietoisuuteen. Taito kehittyy määrätietoisen Lisa-tytön johdolla niin, että he pystyvät jopa muuttamaan tulevaisuutta. 

Peter kohtaa sattumalta Lisan aikuisena etsiessään apua masentuneelle Simonille. Lisa on kehittänyt näkemystensä pohjalta uuden tiieteenalan ja luonut Neuropsykologisen kuvantamisen laitoksen. Hän haluaa auttaa potllaitaan toipumaan kokemistaan vaikeista traumoista. Tässä kohtaa kirja yhdistelee estoitta tiedettä ja fantasiaa. Onhan aivotutkimus toki kehittynyt viime vuosina, mutta ei sentään näin paljon. 

“Traumat eivät ole asioita, jotka ovat tapahtuneet joskus. Ne ovat asioita joista pidämme kiinni koko ajan, joka hetki.”

Olemme vain auttaneet häntä korvaamaan yhden tarinan toisella.”

Tämä on kolmas lukemani Hoegin kirja. Luin juuri Lumen tajun uudestaan ja se oli lukuelämys parhaasta päästä. Susanin vaikutus (2015) oli vauhdikas tarina, josta en muista juuri mitään, mutta niin hyvä fiilis siitä jäi, että kiinnostuin tästä uutuudesta. 

Kirja on kauniisti, kevyesti ja taitavasti kirjoitettu tarina ystävyydestä ja epätäydellisestä elämästä. Onpa se ajatus, että pahoja traumoja kärsineet voisivat saada apua, ehkä vapautuakin kokemuksistaan. Simon ei toivu lapsena kokemastaan menetyksestä, mutta Lisa toipuu ja kääntää sen energiaksi. 

“Teemme tässä jotain, mitä lääketieteessä ei ole koskaan ennen tehty: Avaamme keskustelun, jonka osapuolina ovat asiakkaan kokemus itsestään ja mittausvälineiden tallentamat tiedot hänenbiologiastaan.”

““Miksi ihmiset kärsivät? Terapeuttien mukaan ihmiset sanovat samaa. Että he eivät koe aitoa yhteyttä ihmisiin. Perustin tämän klinikan selvittääkseni, mikä tulee ihmisten väliin. Mikä estää kohtaamisen. Mitä tarvitaan, jotta ihmiset näkisivät toisensa.”

Rakkauteen liittyy aina takertumista, aina yritys pysytellä hengissä, aina tarina, näimme sen kumpikin. Näimme sen kaikki kolme sillä hetkellä. – Päästimme irti takertumisesta, päästimme irti kaikista toiveista ja odotuksista, yhtä aikaa ja sanaakaan sanomatta. 

Katsoin samoihin aikoihin elokuvan Inception (vuodelta 2010, pääosassa mm. Leonardo DiCaprio), joka käsittelee samoja teemoja. Elokuvassa alan ammattilaisjoukkio manipuloi ihmisten ajatuksia menemälle samaan uneen. Tietoisuus on kiehtova aihealue.

Vastaa