Ranskalaisen Alice Zeniterin Unohtamisen taito on todellinen viiden tähden lukuromaani, johon haluaa tarttua jokaisena vapaana hetkenä. Se on niitä kirjoja, että sen luettuaan on hankala tarttua seuraavaan kirjaan, koska se vie omaan maailmaansa kokonaan eikä siitä haluaisi päästä irti.
Kirja kertoo kolmen sukupolven tarinan, algerialaisen Alin, hänen poikansa Hamidin ja tämän tyttären Naiman. Ali on oman kylänsä mahtimies ja patriarkka, mutta peläten henkensä ja perheensä puolesta päätyy pakenemaan maasta itsenäisyystaistelun alta vuonna 1962. Ranskassa Ali putoaa yhteiskunnan arvoasteikossa pohjalle, mutta sopeutuu pitääkseen perheestään huolta. Hän ei koskaan avaa lähdön syitä perheelleen. Esikoispoikaansa Hamidia Ali kannustaa olemaan paras siinä mihin ryhtyy ja sopeutumaan ranskalaiseen yhteiskuntaan, ja näin tämä tekee monella tavalla. Hamidin tytär Naima, pariisilainen taidegallerian työntekijä herää etsimään vastauksia suvun vaiettuun menneisyyteen.
Mikä kaikki kosketti?
Kuvaus siirtomaavallan lopusta. Elämä valloittajan kanssa on vaarallista tasapainottelua, mutta entäs kun tämä lähtee ja tulee uusi, oman maan isäntä tilalle, joka ei katso hyvällä elämää valloittajan kanssa. Algeriaa oli osa Ranskaa noin 1830-1962 ja siellä asui runsaasti ranskalaisia useiden sukupolvien ajan.
Kuvaus siirtolaisleiriltä. Moni joutuu jättämään Algerian taakseen, mutta uusi isänmaakaan ei ota avosylin vastaan. Leirillä on nälkä, alkeelliset ja epävakaat olot. Tulevasta ei ole tietoa.
Kuvaus uudesta elämästä uudessa kotimaassa. MIten hukassa ja neuvottomia Hamidin lukutaidottomat vanhemmat ovat ja tarvitsevat paljon apua vanhimmilta lapsiltaan, jotka auttavat pian koko naapurustoa navigoimaan ranskalaisen byrokratian viidakossa.
Elämä toisen luokan kansalaisena. Hamid sopeutuu hyvin ja löytää ranskalaisia ystäviä, mutta kokee rasismia, yllättäen myös algerialaistaustaisilta, jotka pitävät tätä petturin jälkeläisenä. Kun on paennut vääränä vuonna Ranskaan, on siinä taas yksi syy vaieta menneisyydestään.
Kuvaus tämän päivän Algerian monista kasvoista. Jossain kaupungissa naiset saavat kulkea vapaasti jopa minihameissa, toisissa eivät tupakoida julkisesti ja kaukaisissa kylissä ei ole asiaa edes pihapiirin ulkopuolelle.
Alice Zeniter kirjoitaa monisanaisella tyylillä, mutta yksikään sana ei ole turha, vaan piirtää kuvaa kokonaisista ihmisistä, ei vain etnisen taustansa edustajina.
Minulle tämä oli viiden tähden kirja.
Jos olet kiinnostunut kertomuksista tavallisista ihmisistä yhteiskunnallisten mullistusten puristuksessa, lue myös
- Hassan Blasim: Allah99 – Kurittajana Irakin väkivaltainen historia.
- Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo. Eteläinen Afrikka, siirtomaavalta ja orjuus.
- Svetlana Aleksijevits: Sodalla ei ole naisen kasvoja sekä Neuvostoihmisen loppu. Tavallisena ihmisen riesana kommunismi, Stalin, toinen maailmansota ja kommunismin romahdus.