Perheemme harrastaa laskettelun sijaan murtomaahiihtoa, minä perinteistä ja miesväki luistelua. He pitävät vauhdikkaistakin alamäistä, minä en. Tänä talvena helsinkiläisetkin ovat päässeet hiihtämään, joten meillä oli jo toistakymmentä lenkkiä takana, kun suuntasimme Ylläksen hiihtoladuille. Pakkasen paukkuessa meille liikaa teimme lumikenkäretkiä, joista kerron täällä.
Helppo hiihto Ylläsjärven puolella, 10 kilometriä
Tulopäivän tutustumislenkki oli tasainen ja helppo, siniseksi merkitty latulenkki, joka kiersi Aurinkotupa-latukahvilan kautta. Meille se oli vähän tylsä, joten seuraavaksi haimme jokainen vähän haastetta. Ja sitähän saimme.
Haastava hiihto Kesänkijärveltä Hangaskuruun, 12 kilometriä
Tämä lenkki meinasi menomatkalla viedä mehut kerta kaikkiaan. Milloin tämä nousu oikein päättyy, mietin monta kertaa. Punaisella osuudella nousua oli varmaan kolme kilometriä putkeen, sitten taivaallista laskua sinisellä osuudella. Toki tiesin, että palatessa se on taas nousua, mutta sinisen reitin nousuna se oli helpompi. Punainen lasku taas oli minulle juuri sopivan vauhdikasta.
Paluumatkan alussa pääsin kanssahiihtäjien kanssa tekemään lähempää tuttavuutta keskellä latua reviiriään puolustavan metson kanssa.
Tämä oli reissun paras hiihtolenkki jokaisesta hikipisarasta huolimatta tai sen ansiosta.
Kun hiihtelin kohti tunturin kainalossa sijaitsevaa Hangaskurun kotaa, suustani pääsi wau. Edessä siintelevä pilvisen sininen taivas ja lumiset tunturit olivat vain niin kauniita.
Tänne olisin halunnut uudestaankin ja jonain päivänä vielä palaan. Hikilenkin sijaan kiertelen aivan rauhassa toiselta puolelta tunturia, juon kuumaa mehua kodalla ja katselen kauniita tunturinäkymiä.
Vaihteleva hiihto Velhonkodalta Kuertunturin laitamia, 8 kilometriä
Mittarissa oli -18 astetta, joten valitsimme reitin, jolta pääsee nopeasti pois jos vilu iskee, eli edestakaisen hiihtolenkin Kuertunturin laitamia.
Auto parkkiin tien varteen (Velhonkota on muutaman sadan metrin päässä pysäköintipaikasta), sukset jalkaan, muutama sata metriä hiihtoa, sukset pois ja autotien yli ja siitä se hiihto varsinaisesti pääsi alkamaan.
Ensin sinistä, sitten punaista latua ja tällä kertaa vaihtelevasti ylä- ja alamäkeen. Oheisessa kuvassa puurran reitin tiukinta ylämäkeä. Maisemallisesti hiihto ei ollut erityisen mieleenpainuva, toki kuitenkin talvisen kaunis metsämaasto.
Mukavan lenkin päätteeksi nautimme mehut ja pullat Velhonkodan viihtyisässä latukahvilassa. Arvostin kovin puisia astioita, herkullista laskiaispullaa ja lämmintä vadelmamehua.
Sen jälkeen painelimme juoksujalkaa takaisin autolle ennen kuin hikisen kosteat vaatteemme jäätyisivät inhottavasti.
Haastava hiihto Kesänkijärveltä Kellostapulin ympäri, noin 15 kilometriä
Tälle punaisen ja mustan ladulle lähtivät puoliso ja 13- ja 16-vuotiaat pojat. Ymmärsin pysytellä siitä kaukana, sillä siellä oli “hirveät nousut ja hirveät laskut”. Jokainen kaatui hurjimmassa alamäessä vuorollaan. Mutta haasteita hakivat ja haasteita saivat. Maisemat olivat upeat, kuten oheinen kuvakin osoittaa.
Viimeisen päivän lyhyellä hiihtolenkillä Ylläksen liepeillä huomasimme olevamme jo palautumisen tarpeessa, vaikka mieli olisi tehnyt lähteä sujuttelemaan leppoisia siniseksi merkittyjä latuja pidempäänkin, kun pakkanenkin viimein lauhtui siedettäviin lukemiin (-13 astetta).
Pakkasen paukkuessa suuntasimme lumikenkäretkille Ylläkselle, Kukas- ja Kesänkituntureilla. Näistä kerron toisessa kirjoituksessa täällä.
Yksi vastaus artikkeliiin “4 x murtomaahiihto Ylläksellä”