Perheemme vietti ensimmäistä kertaa hiihtoloman Lapissa ja tuntureiden ihanuus oli meille ihan uutta ja ihmeellistä. Ehkä meitä on muitakin uusia Lapin-kävijöitä, jotka etukäteen mietimme, mistä löytyisivät sopivimmat hiihtolenkit tai lumikenkäretket tuntureille. Tässä vinkkimme ja kokemuksemme lumikenkäilystä Ylläksellä, Kukas- ja Kesänkituntureille.
Hiihtoretkistämme kerron lyhyesti Ylläs 4 x hiihtolenkki –kirjoituksessa. Liikunnallinen lomamme oli niin suuri ilon ja elämyksen aihe, etten halua unohtaa sen ihania retkiä.
Lumikenkäillen paukkupakkasessa
Lumikenkäillessä saimme nauttia ulkoilusta kerralla kauemmin eli useamman tunnin. Kovalla pakkasella hiihtoretki jäi lyhyemmäksi, ja päivä ja koko Ylläksen ja Lapin luonnon ihanuus tuntui silloin menevän sisätiloissa hukkaan.
Lumikenkäillen pääsimme paikkoihin, joihin tavallisilla suksilla ei pääse eli tuntureille ja metsiin.
Merkityillä lumikenkäreiteillä ei välttämättä olisi tarvinnut lumikenkiä, niin käveltyjä ne olivat. Jotta lumikengillä pääsi liikkumaan siellä, missä niitä on järkeä pitää eli upottavassa hangessa, poikkesimme polun vierelle tai kehitimme vähän omiakin polkuja.
Teimme kolme lumikenkäretkeä ja jokainen oli ihan omanlaisensa.
Yllästä ylös maisematien varresta
Olimme jo Ylläksen maisematiellä matkalla kohti latukarttaan merkittyä lumikenkäreittiä, kun noin maisemaparkkipaikan kohdalla huomasimme retkeilijöitä kiipeämässä Ylläksen rinnettä. Siispä auto parkkiin.
Tarkoituksemme oli ensin vain vähän kokeilla rinnettä, mutta sitten päätimme kiivetä ylempänä näkyvälle mastolle. Yllättäen mitä korkeammalle kiipesimme, sitä kauemmaksi masto tuntui kaikkoavan. Ei se ollutkaan niin lähellä kuin luulimme.
Rinnettä oli hyvä kiivetä lumikengillä, välillä pehmeää lunta oli enemmän, välillä rinteen pinta oli tuulessa ja tuiverruksessa kovaksi jäätynyttä. Jyrkimmissä kohdissa hengästytti ja puuskututti, tuuli tuiversi korvissa, mutta hiki virtasi takin alla.
Päästyämme mastolle näimme kauempana kahden retkeilijän kuin kahden muurahaisen kiipeävän kohti huippua, ja emmehän tietenkään voineet jättää urakkaa sikseen mekään. Olimme hyvin tyytyväisiä, kun vihdoin saavutimme huipun. Hyvä me!
Alas kiivetessä oli tilaisuus ahmia silmillään kerrassaan upeita näkymiä. Tätä reittiä ei siis ole merkitty ulkoilukarttaan, mutta se näyttää olevan vapaalaskijoiden suosiossa.
Kukastunturilla tuiversi järkyttävän jäätävä tuuli
Pakkasen jälleen kiristyessä siirryimme murtomaahiihdosta lumikenkäilyyn. Tällä kertaa kohtena oli Kukastunturi (476 m) Muonion puolella Äkäslompolosta pohjoiseen.
Ajoimme parkkipaikalle, joka löytyi Google Mapsista nimellä Elämänluukku. Tai tarkalleen ottaen Maps ei sitä löytänyt, mutta huomasimme tien vieressä kyltin.
Parkkipaikalta oli muutama sata metriä Elämänluukku-nimiselle savottakämpälle. Sen lähettyviltä oikealta puolelta löysimme opasteen kohti Kukastunturia tai vaihtoehtoisestai lyhyempää kolmen kilometrin Elämänluukku-kierrosta.
Nyt meillä oli käytössämme toiset lumikengät kuin ensimmäisellä kerralla. Näiden siteet olivat selvästi hankalammat ja ensimmäisen kilometrin ajan pysähtelimme korjaamaan niitä. Kun olimme vasta lähteneet liikkeelle eikä ollut vielä kovin lämmin olo, alkoivat näpit jäätyä ja yleisestikin hieman harmittaa siinä siteitä säätäessä.
Reitin alkutaival oli helppokulkuinen ja alaspäin viettävä. Ylitimme joen, jossa kulki hiihtolatu. Sen jälkeen olimme Kukastunturin juurella metsäisissä maisemissa ja suunta alkoi olla ylöspäin. Aurinko paistoi helakasti sinisellä taivaalla ja maisemat olivat taas kertakaikkisen upeat. Pakkasta uhmaten oli pysähdyttävä kuvaamaan vähän väliä.
Vähitellen maisema muuttui tykkylumisten puiden metsäksi ja mitä korkeammalle kiipesimme, katselimme harvenevaa mutta sitäkin ihmeellisemmin lumen peitossa olevaa puustoa.
Päivä oli paitsi kylmä, myös tuulinen ja mitä lähemmäs huippua pääsimme, sitä hurjemmalta tuuli tuntui. Kasvot oli viimeistään siinä kohtaa saatava kokonaan peittoon. Huipulla pysähdyimme tuulensuojaan puun juurelle juomaan kuumat mehut. Puoliso lähti urheasti ottamaan valokuvia huikeista maisemista.
Olin oikeastaan vähän järkyttynyt siitä kylmyyden määrästä, niin epämukavalta se tuntui.
Huipulla kulkee muuten mustaksi merkitty (vaativa) hiihtolatu, ja eikös joku selkeästi teräsmies hiihteli siinä menemään. Huhhuh, liian hapokasta.
Retki oli äärimmäisyydessään upea kokemus. Yhteensä yhdeksän kilometrin lumikenkäretkeen kului noin kolme tuntia.
Kesänkitunturilta omia polkuja alas
Kolmas lumikenkäretkemme vei meidät Kesänkijärven parkkipaikalta Kesänkitunturille (huiput 519 ja 535 m) ja siellä Taukokurun kodalle. Menomatka oli hyvin helppoa käveltyä maastoa, joka vähän jopa tylsistytti etenkin nuorempaa teiniä. Maisemat sen sijaan olivat jälleen aivan satumaiset tykkylumipuineen.
Aurinkoinen päivä oli vielä edellistä vähän kylmempi, alle -20 astetta, ja vaikka olimme pukeneet vieläkin enemmän päälle, varpaitani alkoi palella. Kodalla joimme kuumat mehut, lämmitin varpaitani ja turisimme retkeilevän pariskunnan kanssa.
Paluumatkalle halusimme vähän haastetta.
Ensin kiipesimme lumikengillä kodalta Pirunkurun näköalapaikalle, tai tarkemmin sanoen ylipäätään huipulle, emme huomanneet mitään yhtä polkua vaan paljon kulkujälkiä.
Rinne oli sopivasti jyrkkä, haastava ja hengästyttävä, ja tällä kertaa tuulen suunta meidän kannaltamme parempi.
Näkymät, niin, mitäpä muutakaan kuin upeat. Näimme alhaalla jo tutuksi tulleen Kesänkijärven, jonka viereisellä parkkipaikalla automme meitä odotti. Päätimme kokeilla reittiä rinnettä suoraan alas järven suuntaan. Tiedostan, että en tunne tuntureita ja jokaisen on syytä suhtautua kunnioituksella luonnonvoimiin, olipa kyse kylmyydestä, tuulesta tai lumivyöryvaarasta.
Siispä tuumasta toimeen, vaikka korkeanpaikan kammoisena minua vähän hirvitti. Mutta laskeutuminen pitkin rinnettä oli upea kokemus. Olimme tuulen suojassa, aurinko helotti siniseltä taivaalta ja avarat näkymät kuinka ollakaan upeat.
Lumi oli puuterinpehmeää, ketään ei näkynyt missään ja oli hyvin hiljaista. Metsään päästyämme löysimme helposti alas ulkoilureitille ja siitä pysäköintialueelle. Pientä jännitystä saimme, kun auton kaukoavain ei ollut toimia pakkasessa.
Yhteensä noin kuuden kilometrin retkeen meillä meni kolmisen tuntia.
Kolmen lumikenkäilyn lisäksi harrastimme murtomaahiihtoa ja tänne kokosin kokemuksemme neljästä erityyppisestä hiihtolenkistä.
Yksi vastaus artikkeliiin “Perheemme retkeili lumikengillä Ylläksen tuntureilla”