Kirjat 2018

Luin viime vuonna 27 kirjaa. Kirjoista 17 oli kaunokirjallisuutta ja muut pääasiassa elämäkertoja. Olen pitänyt listaa lukemistani kirjoista niin kauan kuin muistan, ja kirjaluettelo vuodesta 1984 alkaen on edelleen tallessa. Merkitsen muistiin kirjan nimen ja kirjailijan sekä missä kuussa olen sen lukenut. Viime vuosien aikana olen alkanut merkitä kirjan viereen sydämen, jos lukukokemus on ollut erityisen vahva. Tylsiä kirjoja en luekaan. Jos kirja ei ala kiinnostaa ensimmäisen 50 sivun aikana, annan sille vielä tilaisuuden mutta korkeintaan sataan sivuun asti.

Kahdeksan kirjaa oli ylitse muiden, ja niistä kerron enemmän omissa blogiartikkeleissa.

Nämä kirjat luin 2018

  1. Yövahti. Sarah Waters
  2. Kutsumattomat vieraat. Sadie Jones
  3. Uimakoulu. Miranda July
  4. Tummempi taivas. Mari Jungstedt-Eliasson
  5. Villi vaellus. Cheryl Strayed
  6. Siivoojan käsikirja. Lucia Berlin – bloggaus Siivoojan käsikirja 2:sta >>
  7. Narrien laiva. Heikki Aittokoski
  8. Nokisen tomumajan arvoitus. Alan Bradley
  9. Sandra. Heidi Köngäs
  10. Eat pray love. Elizabeth Gilbert
  11. Välähdyksiä pimeässä, pimeitä välähdyksiä. Jari Sarasvuo
  12. Sivuhenkilö. Saara Turunen
  13. Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät. Elena Ferrante
  14. Monarkian muruset. Kaisa Haatanen & Sanna-Mari Hovi
  15. Nuoruuden lähde. Donna Leon
  16. Nuoruudenystävä. Alice Munro
  17. Kolmesti naukui kirjava kissa. Alan Bradley
  18. Äärimmäisen onnen ministeriö. Arundhati Roy
  19. Kaikki se valo jota emme näe. Anthony Doerr
  20. Merikirja. Morten A. Stroksnes
  21. Dettman ja johtamisen taito. Saska Saarikoski
  22. Nimeni on Lucy Barton. Elizabeth Strout
  23. Spleenish. Ulla Donner
  24. Naiset joita ajattelen öisin. Mia Kankimäki
  25. The rules do not apply. Ariel Levy
  26. Nainen ikkunassa. A.J. Finn
  27. Kultamuna. Donna Leon