Avainsanat: naisen elämä, tasa-arvo, Italia, yhteiskunta, Lempikirjani 2018
Italialaisen Elena Ferranten Napoli-sarja on maailmanmenestys. Minä myös olen ihastunut sarjaan. En muista montaa vastaavaa kuvausta naisten elämästä, jossa he ovat aitoja päähenkilöitä nahkoineen päivineen, älykkäinä ja ristiriitaisina ihmisinä, itsenäisinä vaikka epävarmoina. Ja onko ihmekään, että usko itseen on välillä koetuksella, kun rikkoo oman kasvuympäristönsä rajat ja ponnistelee eteenpäin vain omien voimiensa varassa.
Alla oleva teksti on minulle yksi sarjan avainkohtia:
Joksikin tuleminen oli aina ollut minulle pakkomielle, mutta tajusin sen kunnolla vasta siinä tilanteessa. Halusin tulla joksikin, vaikka en ollut koskaan tiennyt, mitä se jokin oli. Ja minä olinkin tullut joksikin, sitä ei kukaan voinut kiistää, mutta ilman konkreettista tavoitetta, ilman aitoa intohimoa, ilman kunnianhimoista päämäärää. Olin halunnut tulla joksikin – tämä oli asian ydin – vain koska pelkäsin, että Lila tulisi joksikin ja minä jäisin hänestä jälkeen. Olin tullut joksikin aina ja vain hänen vanavedessään. Nyt minun täytyi vielä kerran tulla joksikin, mutta itseäni varten, aikuisena naisena, hänestä riippumatta.