Lempikirja 2018: Nimeni on Lucy Barton

Avainsanat: novellit, amerikkalainen kaunokirjallisuus, naisen elämä, Lempikirjani 2018

Rakastan tällaista kirkasta ja kiteytettyä kerrontaa. Ei tarvita satoja sivua tekstiä, kun osaa tiivistää olennaisen. Strout osaa kertoa sanomatta suoraan. Nautin kirjasta niin paljon, että sekä ahmin että säästelin sitä. Kirjan päähenkilö Lucy Barton on menestynyt kirjailija, joka on kotoisin ei vain köyhistä, myös henkisesti niukoista oloista. Perheen elämä vivahtaa heitteillejättöön, ehkä jopa hyväksikäyttöön. Millaista on kasvaa aikuiseksi oloista, joissa kasvun tueksi ei saa muuta kuin häpeää. Kun Lucy aikuisena joutuu sairaalaan, hänen äitinsä tulee yllättäen tueksi. Seuranneet keskustelut ja varsinkin se mitä ei sanota ääneen tuovat rivien välistä esiin lapsuuden olot, takaumien lisäksi. Tässä muutama lainaus, jotka koskettivat:

Ajattelin äitiäni, joka oli sanonut sairaalassa, ettei raha ollut tuonut onnea Elvikselle eikä Mississippi Marylle. Mutta minä tiedän, että raha merkitsee paljon avioliitossa, elämässä, rahalla on valtaa, minä tiedän sen. Viis siitä, mitä sanon, tai mitä muut sanovat, rahalla on valtaa.

Kirjani sai hyvän vastaanoton, ja äkkiä jouduin matkustelemaan. Ihmiset sanoivat: Miten hassua – tuollainen menestys yhdessä yössä! Esiinnyin valtakunnallisessa aamutelevisiossa. Kustantajani tiedottaja sanoi: Esitä iloista. Sinä olet se, jota töihin menevät naiset ihailevat, joten mene siihen ohjelmaan ja esitä onnellista. Olen aina pitänyt tuosta tiedottajasta. Hänellä on arvovaltaa.

Helläsydämisempi tyttäreni Becka sanoi minulle tuolloin: “Mami, kun sinä kirjoitat romaania, sinä kirjoitat sen moneen kertaan, mutta kun elät jonkun kanssa kaksikymmentä vuotta, se on romaani, etkä sinä voi kirjoittaa sitä uudestaan kenenkään toisen kanssa!”

Kuinka hän, rakas lapsikultani, saattoi tietää sen? Niin nuorella iällä hän tiesi. Katsoin häntä silloin. Sanoin: “Olet oikeassa.”

Helsingin Sanomien artikkeli Elizabeth Stroutista löytyy täältä >>

https://www.adlibris.com/fi/kirja/nimeni-on-lucy-barton-9789513199623

Vastaa